maanantai 3. helmikuuta 2014

Viikonlopun kuvia









Aloitin viikonloppuna uuden käsityöprojektin, lastenhuoneen maton ja kärsimätön kun olen, ryntäsin perjantaina hankkimaan aineita ajatuksena tehdä matto viikonloppuna valmiiksi. Työ on tosi paljon hitaampaa kuin kuvittelin, eikä ainostaan siksi että Markus makaa sen päällä kokoajan mutta ne noin kolme riviä, jotka olen saanut valmiiksi lupaavat hyvää, joten sitä on kiva tehdä keskellä yötä silmät ristissä. Tästä myöhemmin lisää mutta innoituksena ovat Maroccolaiset Boucherouite-matot joihin olen kovasti ihastunut.

Saa ny nähä - miten onnistun.

Matot on mykkyrällä kun Markus kävelee ja koittaa juosta pitkin kämppää. Jätkä on vauhdissa.

Viikonloppuna meillä oli kuivahtanut ranskanleipä kaapissa, joten tein leipäsalaattia eli Panzanellaa. Nam nam.

Tee näin:

Marinoi ensin paprikoita. Pilko paprikoita neljään osaa ja lado uunipellille nahka ylöspäin. Paahda grillivastuksien alla kuumassa uunissa niin että paprikan pintaan tulee kauttaaltaan mustia pisteitä ja kuori on nahkean, ryppyisen näköinen. Laita paprikat heti kulhoon, jonka saat peitettyä tiiviisti kelmulla tai laita ne muovipussiin. Anna jäähtyä.  Kuori lähtee tämän jälkeen paprikoista helposti sormin vetämällä. Kaada paprikoiden päälle oliiviöljyä, pilko pari valkosipulin kynttä ja heitä sekaan muutaman timjamin oksa. Anna marinoitua yön yli tai ainakin muutamia tunteja.

Panzanellaan tarvitset:

Puolikas kuivahtanut ranskanleipä
Yksi pallo mozzarellaa
Yksi rasia 200-250gr kirsikkatomaatteja
ne marinoidut paprikat
1 nippu basilikaa
oliiviöljyä
punaviinietikkaa
suolaa
pippuria

Revi ranskanleipä suupalallisen kokoisiksi ja yhdistä kaikki aineet. Survo tomaatteja vähän jollain kauhalla, jotta niistä tirisee mehua. Pilko paprikat myös sopiviksi paloiksi. Samoin mozzarella. Käytä paprikoiden marinointilientä ja lisäksi oliiviöljyä, kunhan saat n. 6 rkl oljyä ja 1 1/2 rkl punaviinietikkaa ja ripaus suolaa ja pippuria. Maista ja tarkista suola. Anna maustua vielä n. tunti jääkaapissa ja lisää ennen tarjoilua basilikan lehdet.

Mainio lounas, mutta sopii myös esim. paistetun kanan kanssa tosi hyvin.


2 kommenttia :

  1. Tosi hieno kirjahylly teillä. Kirjastotädi tykkää!:)

    VastaaPoista
  2. Jee! Mistä löysit maton ohjeen? Muakin himottais sellainen, mutta mun kärsivällisyys ei riitä edes ajatukseen että ite tekisin :D Mut katotaan jos mä täällä korkeanpaikanleirillä vaikka pystyisin. Halit!

    VastaaPoista