tiistai 19. marraskuuta 2013

Oletko muistanut tehdä? - Kaalilaatikkoa




Kokoajan tulee niin paljon uusia, ihania reseptejä, että tällaiset perus-ruoat välillä unohtuu tai tuntuu vähän tylsiltä. Siirapilla makeutettu perinteinen kaalilaatikko on kuitenkin tuulahdus tuttua mummolaa ja hei! -se on halpaa ja makoisaa.

Tämä on sellainen laatikkoruoka jonka voi oikeasti tehdä aika rennosti, määrät ei oo niin tarkkoja, mutta minä teen sen näin:

Paista 400 gr jauhelihaa yhden silputun sipulin kanssa. Kun paistat jauhelihaa, paista aina pienissä erissä ja kuumalla pannulla. Haluat oikein käristää jauhelihan kypsäksi!
Keitä puuroriisiä 1 1/2 dl
Suikaloi noin yhden kilon kaali ja hauduta silppua öljytilkan kanssa. Hauduta kaalia oikein kunnolla, sen pitää pehmentyä ja saada väriäkin. Ole tässä kärsivällinen. Tee pienissä erissä ja hauduttele rauhassa.
Sekoita riisi, kaalit ja jauheliha. Mausta siirapilla ( 1/2 dl ) suolalla, pippurilla ja meiramilla ( jos sitä löytyy )
Kuumenna n. puoli litraa lihalientä. Jos teet tämän lihaliemikuutiosta, muista, että liemi on jo itsessään suolaista, ota huomioon suolatessasi lihaseosta.
Levitä seos uunivuokaan ja kaada lihaliemi päälle. Ripottelen laatikon pintaan vähän korppujauhoja ja laitan muutaman nokareen voita. Paista n. tunti 200 asteessa.

Mikko on makee jätkä ja haluaa kaalilaatikon kanssa oikein sokerista puolukkahilloa. Itse pidän krouvista survoksesta, jossa on mukana myös kokonaisia puolukoita.  Ihana vastapaino makealle laatikolle. Jompaa kumpaa ja ääntä kohti!

2 kommenttia :

  1. Kiitti Kristiina reseptistä! Tätä me tullaan pian tekemään.

    VastaaPoista
  2. Hienoa! On se hyvä että löytyy kunnon kaalilaatikon ystäviä!

    VastaaPoista